Snö of Sweden koruarvonta Kristallinhohtoa blogissa

Ollako vai eikö olla kevättä?

Edellispäivän illalla vilkaisin ikkunasta ihmetellen. Mitä, onko maa valkoinen? Oli se ja taivaalta tuli lisää nuoskalunta. Toivottoman kylmältä tuntuvat aamutkin ja iltapäivät myös. Joka vuosi kuitenkin joku lämmin kesäpäivä on nähty. Varmasti tänä vuonnakin niin tapahtuu.

Tänään kevät nytkähti eteenpäin mielikuvissani. Iltapäivällä töistä palattuani vastaani tulvahti ruuan tuoksu. Esikoispoika oli tullut kotiin ja kokkaillut sapuskat ja keitellyt kaffeet. Sain välittömästi ruokaa syödäkseni ja aterioitsemisen jälkeen menin ruokanokosille. Jälkiruokakaffen ja omatekoisen viinimarjahyydykerahkan nauttimisen jälkeen kävin Bellen kanssa lenkillä. Sen jälkeen harjoittelin soittoläksyä ja lisäksi soittelin Frontside Ollieta. Mieleni oli aurinkoinen.

Yhtäkkiä sain voimanpuuskan ja lähdin ulos häärimään kompostilleni. Se muhii ja höyryää ja tuoksuu oikealle - ei mädälle vaan aavistuksen verran pihatolle. Olen täysin hassahtanut, kun komposti on ihan sydänkäpyseni tuolla pihamaalla. Haketin risuja ja oksia, hake kun on tarpeellista, jos tahtoo viljellä luonnonmukaisesti.

Pikkuhiljaa kaikki haravoidut kasat ovat kulkeutuneet kompostin äärelle ja nurmikko ja kukkamaat ovat valmiina puskemaan vihreyttä ja väriloistoa. Tuskin maltan odottaa.

Sellainen pikkuharmi tällä kertaa, että blogin päivitykseni ovat aneemisia, koska en löydä kameraani. Ainahan mulla joku tavara kadoksissa on.

Mutta nyt saunaan ja sen jälkeen lueskelen hetken Ari Väntäsen kirjoittamaa kirjaa suomalaisesta vientituotteesta nimeltä Hanoi Rocks. Kauheita kakaroita ovat olleet, mutta ihmeen lahjakkaita soittimiensa kimpussa. Ja ovat uskoneet asiaansa, uhmanneet suvaitsematonta ympäristöä, toteuttaneet unelmaansa ja olleet juuri sellaisia kuin sisäinen palo pakotti olemaan. Poikien oli vaarallista liikkua kun joidenkin huvina oli käydä väkivaltaisiksi oudot ilmestykset nähdessään. Hämmästyin sitä, että uran alussa poikien vanhemmat toimivat kannustaen, ja hommasivat apuja siihen, etteivät penskat tee typeriä sopimuksia tuotantoyhtiöitten kanssa vaan saavat vähän tuohta räntäpäivän varallekin. Mutta päällimmäinen ajatus lukiessani on se, että tavallinen tapiseeraaja ja oikea taiteilija eroaa toisistaan kuin yö ja päivä tai päivänsäde ja menninkäinen.

Susanna on tehnyt itselleen blogin!

Eilen huomasin, että blogiini oli tullut uusi lukijajäsen.
Tänään työtoverini Susanna kertoi, että hänkin on perustanut itselleen blogin.
Kiva juttu! Itselläni on blogin kirjoittelu on vähentynyt viime aikoina.

Sen verran viikonlopusta voisin kertoa, että pesin ja trimmailin Bellen turkin. Nyt on söpö siisti hauveli meillä.

Sunnuntain ratoksi isäntä leikkasi kuusiaidasta latvoja reippaanlaisesti. Jospa kuusiaitakin taas tuuhentuisi. Itse haravoitseskelin nurmikkoa ja rapsutin kukkapenkkejä samaan aikaan.

Krookukset työntävät arasti kukkapenkissä kukintojaan. On siis kevät!

Mutta ennen kaikkea: Onnea Susannalle ja Niemelän väelle bloggailun maailmaan!

Hello, hello, hello!

Saimme nähdä ihmeitä maailman viime viikolla, kun vietimme talvilomaa Lontoossa. Ihanin oli Trafalgar Square. Kun ensimmäisen kerran sinne suuntasimme, oli lämmin ja autereinen päivä. Koululais- ja turistiryhmiä oleili ja istuskeli suihkulähteillä ja patsaiden äärellä aurinkoa palvoen. Laajaa aukiota ympäröi kauniit rakennukset hallitsevimpana National Gallery, jonne voi mennä tuntikausiksi ihailemaan huipputaidetta. Tuhansista vierailijoista huolimatta galleriassa on väljää ja teosten lähelle pääsee jonottamatta. Eikä pääsymaksua ole.
White Hallia sivuuttaessa näkee kauniita rakennuksia ja puistoja. Toppavaatteet ja lämpimät jalkineet olivat liikaa, paikalliset hölkkäilivät Buckinghamin lähistöllä shortseissa ja julkeimmat olivat ilman paitaa.



*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Palatsin ympärillä parveli turisteja kameroineen. Taidan olla aukioiden fanittaja, koska palatsin edusta aukioinen ja patsaineen sekä näkymä Mallille näytti hienolta.
Palatsia vartioivat pörröhattuiset Bobbyt, se on aidattu ja portit visusti kiinni. Portissa on komeat lukot, miten iso mahtaa tähän lukkoon sopiva avain olla!
alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5717581196104672770" />Lontoo on kiihkeärytminen kaupunki, siellä liikkuvan on hyvä olla vikkeläkinttuinen ja hyväkuntoinen, kulkeminen on kiipeämistä portaita ylös, alas, hyppimistä undergroundiin ja asemalaiturille, äänimaailma täynnä kilinää, kolinaa, kuulutuksia.
Teimme parhaamme ehtiäksemme nähdä kaikki Lontoon must-kohteet, mutta epäonnistuimme. Viikko on aivan liian lyhyt aika edes pintaraapaisuun. House of Parlament, Big Ben, London Eye tulivat katsastettua.
Jännittävä Soho ja eksoottinen Chinatown piti käydä katsastamassa. Ehdimme Thamesin 'toiselle puolelle' sen verran, että kävimme London Eyessä pyörähdyksen. Eyessa kannattaa pyörähtää, sen verran upeat näkymät sieltä on!
Meillä oli mukava kortteeri ja loistava isäntäväki, nimittäin tomera kummityttömme Sini ja hänen kiltisti myhäilevä miehensä Matias, lisää kodikkuutta loivat heidän kolme kissaansa Jetro, Pöhinä ja Laku. Yhtenä iltana kävimme aidossa italialaispaikassa pizzalla, yhtenä pelasimme lautapelejä, muuten yritimme olla sekottamatta heidän arkeaan. Olemme iloisia että toimennuimme käymään vierailulla heillä ja olemme onnellisia heidän puolestaan, kun heidän olonsa ja elonsa on siellä oikein mallillansa. Olemme kiitollisia kun he majoittivat meidät.

Keskiviikkona joulun tunnelmaa tavoittelemassa

Keskiviikkona vietimme kahdenkeskeistä laatuaikaa. Ensin olimme tuomiokirkossa kuuntelemassa juhlavaa jouluisen musiikin konserttia ja sen jälkeen hemmottelimme itseämme syömällä hienossa ravintolassa.

Jylhä urkujen pauhu ja kaunis ajoittain lintujen viserrystä muistuttava huilumusiikki sai aikaan juhlamielen. Arkkipiispa emeritus Jukka Paarma piti puheen, Luukkaan evankeliumi luettiin, ehdottomasti joulukonserttiin kuuluvat 'Sylvian joululaulu' ja 'Oi jouluyö' esitettiin ja yhteislauluna laulettiin 'Maa on niin kaunis' ja 'Enkeli taivaan'.

Aina tuomiokirkon ikiaikaisia korkeita holveja ja pylväitä hämmästellessäni ajatukseni askaroivat Mikael Karvajalan ja Mikael Agricolan maailmassa, mitä kaikkea silloin tapahtui, miten ihmiset silloin elelivät ja asustelivat, työskentelivät, ruokailivat, pukeutuivat. Olen kiitollinen, että olen syntynyt tällä ajalla, niin karua pienen ihmisen elämä keskiajalla oli.

Konsertin jälkeen menimme Ravintola Pinellaan syömään. Tilasimme marmoroidut härän pihvit punaviinikastikkeella ja vihanneslisukkeilla. Tarjoilija toi pöytäämme leipäkorin, jossa oli erilaisia leipäpaloja, joita oli pakko maistella. Vatsa täyttyi jo niiden popsimisesta, mutta hitaasti nautiskellen murea pihvi tuli syödyksi.

Liikkeellä oli paljon ruokailijaryhmiä, silti palvelu pelasi kivasti ja iloiset tarjoilijat purjehtivat pöydän viereen annosten kanssa hämmästyttävän vähäisen odottelun jälkeen. Ikivanha Pinella ravintola on vajaa vuosi sitten aloittanut toimintansa remontoituna ja uudistuneena. Se on oikein viihtyisä, tyylikäs ja kaunis.

Oli luxus-ilta! Kotiin päästyä uni tuli hyvin ja lepo oli rauhaisaa.
Olimme saaneet alkukesästä lahjakortin Pinellaan, joten se tuli nyt käytettyä. Kiitos Tupu&Keijo, Lempi&Eino ja Hanna!

Läpi repaleisen lokakuun päivät niinkuin varisparvi raahautuu maarraaskuu

Loka-marraskuu on mennyt Miljoonasateen laulun tunnelmissa. Koneeni ei tottele toiveitani - on tullut käyttäjäänsäkin kankeammaksi ja bloggailu on ollut nollatasolla. Eräs blogiani lukeva kaveri soitti huolestuneena, kun en ole kirjoitellut kuulumisiani. Ajattelin, että kerron, ettei hätää.
Olen muutamia kuvia viime viikkojen aikana ottanut:
Turun tuomiokirkon lähellä oleva Porhanin puisto ja Suurtori iltavalossa. Patsas on H. G. Porthanin muistomerkki, joka on Suomen ensimmäinen ulos sijoitettu julkinen patsas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräsi rahaa patsaan pystyttämiseksi usean vuoden ajan erilaisilla konserteilla ja hyväntekeväisyystilaisuuksilla ja sen paljastustilaisuus 10.9.1864 keräsi paikalle suuren yleisöjoukon. Juhlapuheen tilaisuudessa piti Elias Lönnrot.
Porthaninpuisto ja Suurtori ovat tunnettuja joulurauhan julistuksesta. Nykyisin myös taiteidenyön tapahtumia ja keskiaikamarkkinat järjestetään tällä puisto- ja torialueella. Lisäksi puiston laidalla on iki-ihana 175 vuotta vanha Pinella-ravintola, joka oli rapistumassa purkukuntoon, mutta alkuvuodesta se aloitti toimintansa uudistuneena.
Pasteeraan ostoksieni kera Turun pääkirjaston vieressä Aurajokirannassa, joen takana Rettigin palatsi.

Piparitalon tekeminen ei ole konsti eikä mikään, niin ajattelin. Olen sellaisia askarrellut 90-luvulla ja hankaluus oli päässyt unohtumaan. Kauhean vaikeaa valmistaa toisiinsa sopivat palaset, vaikka tein huolella kunnon kaavat. Uuni pullistaa osat ihan väärän malliseksi. Pizzaleikkurilla rouhin lämpimistä paloista pullistumia pois ja oikaisin vain piirtämällä akkunat ja oviaukon. Ehkä ensikerralla teen tarkemmin. Ihana tuoksu ja joulun odotuksen tuntu piparitaloista silti tuli. Lisäkoriteiksi tein koiria, kuusia ja enkeleitä, joita poikamme (26 v.)käy ennakkoverottamassa. Herttaista.

On marraskuuhun osunut monta juhlaakin. Kuorokonserttia, jossa siskoni laulaa, sisarteni lapsosten synttäreitä ja erään ystävämme/sukulaisen 50-vuotisjuhlat Kaivokadun upseerikerholla, aika hieno paikka perhejuhlia varten. Juhlat olivat lämminhenkiset, ruoka oli superherkullista ja koska päivänsankari on muusiikkimiehiä, eri bändejä ja bändikokoonpanoja esiintyi juhlassa kolmesta viiteen, en pysynyt laskuissa mukana. Alimmassa videossa päivänsankarin tytär ja poika soittavat ja laulavat isälleen 'sellaista mist äijä tykkää'. Kyllä siitä juhlavieraatkin taisivat tykätä.

Uusi päivä ohjelman katsominen päättyi sähkökatkoon

Uusi päivä ohjelma alkoi. Juoni muuttui koko ajan jännemmäksi kunnes televisiosta kuului naksahdus ja kaikki pimeni. Siis kodin kaikki sähkölaitteet!

Tsekkasimme etteivät sulakkeet olleet palaneet, ei, proput olivat ehjät.
Pakko oli uskoa, että sähkökatko yllätti.

Sähkökatko on kummallinen ilmiö. Hetken aikaa nykyihmisen päässä lyö tyhjää. Miten nyt toimin, kuinka kauan tätä kestää ja mitä nyt tekisi.

Hölmistymisen jälkeen alkaa toiminta. Kynttilät ja tuikut sytytetään. Ajan kuluksi voi ottaa kirjan huomatakseen, ettei kynttilän valossa näe lukea, käsitöiden ja askartelujen edistämistä voi kokeilla, jos omistaa rautaiset hermot. Sukan kutominen tai yksinkertaisen mallin virkkaaminen saattaa onnistua jotenkuten, samoin ristisanatehtävän ratkominen. Pianon pimputus ja kitaran rämpytys omaksi iloksi onnistuu, jos ei tarvitse nuotteja.

Kokeilin sanaristikkoa.

Jossain vaiheessa pälkähti päähän, että ajankohta ja tunnelma on oiva kaakaon keittämiseen ja lättyjen paistamiseen. Seuravassa hetkessä tajusin, että laitteethan ovat nyt lakossa. Lepo! Otinpa kotipihan puun tuottaman omenan, mutta sen syömisessä on oltava tarkkana, koska mato on asustanut siinä. Epäkuranttien kohtien perkaus pimeässä on haasteellista.

Sanaristikkoa ratkoessani mietin tällaisen hämärän hyssyn rauhoittavaa vaikutusta ihmismieleen. Kiire kaikkoaa ja mielen täyttää rauha.

Koettiinko lähitienoon kodeissa samoin? Sotkiko sähkökatko monen perheen arkisen ohjelman? Harmittiko ihmisiä, kun hammasharjat ja pyykkikoneet tulivat voimattomiksi, kaiken huipuksi viime hetken läksyt ja iltapalan järjestäminen saattoivat lisätä luovuuden paineita. Vai nauttivatko muutkin hämärän hyssystä?

Nauttiessani rauhasta mietin, että tällaista pitäisi olla lakisääteisesti sopivin väliajoin kiireisen kohelluksen vastapainoksi.

Voisiko energiayhtiöt lanseerata uuden 'selviämistuotteen', sähkökatkon, jonka ihmiset voisivat tilata itselleen kokeillaakseen millaista elämä on ilman sähköä.

Risusavotta, jonka pomona toimi naapurimme reipas pikkumies

Tänään sain perattua ja paistettua eilen poimimani suppilovahverot. Eilen söimme suppilovahveromunakasta ja lauantaina aion keittää suppilovahverokeiton.

Vaikka yritin poimia sienet puhtaana ja siistinä, niiden kanssa riitti askartelemista ihan tarpeeksi. Olin valtavan tyytyväinen perkausurakan jälkeen ja suunnittelin ohjelmaani laiskottelua, mutta ohjelma ei edennyt suunnitelman mukaan. Se sujui paljon paremmin.

Ovikello soi. Ovella oli naapurin 10-vuotias Carlos, joka tiedusteli, olisiko meillä oksia haketettavaksi. Heillä on lainassa sellainen kone, jolla ne voidaan käsitellä.

Meillähän risusavottaa on. Viime viikolla isäntä kaatoi kaksi koivua ja pajun. Ehdimme jo ihmetellä mihin joudumme sen risukasan kanssa. Sisarellani olisi hakekone, mutta sen lainaaminen ja käyttäminen taas vaatisi ponnekkuutta ja vaivannäköä kaiken muun hössötyksen keskellä. Nyt asia järjestyi ihanien reippaiden naapureiden ansiosta.

Lähdin pikkumiehelle apuriksi. Riivin askartelurisuja itselleni ja kärräsin jonkun kuorman naapurin pihalle hakekoneen liepeille. Enimmän hoiti reipas pikkumies isoveljensä tultua haravoimaan varisseita lehtiä pari kottikärrykuormaa. Isänsä kanssa yhteistyössä hakettavat risut, kunhan ehtivät. Kyllä on reippaita ja kultaisia pikkumiehiä meidän naapurissa, kuten myös avuliaita aikuisia.

Varokaa käärmeitä

Kävin eilen Bellen kanssa metsän antimia saalistamassa. Valtavasti oli suppilovahveroita tarjolla. Siinä aurinkoisessa kangasmetsärinteessä pitkissä puolukanvarvuissa killui lyijykynän paksuinen yli 20 sentin mittainen kyy. Onneksi huomasin sen, etten lykännyt kättäni sinne joukkoon.

Olen tänä syksynä nähnyt kaksi kyytä. Useita vuosia on kulunut, kun en ole törmännyt yhteenkään, joten olisiko tänä syksynä käärmesyksy...

Kesäkurpitsalle olen yrittänyt vettä juottaa, että se jaksaisi kasvattaa runsasta satoa. Kesän ajan se on antanut satoa kitsaasti, mutta nyt lehtien joukosta työntyy pieniä kurpitsoita sieltä täältä. Yksi kurpitsoista oli yhen äkin kasvanut jättiläiseksi!

Isäntä lähti ansioon ja itse sain inspiraation pesaista keittiön ja olohuoneen akkunat. Kauhea homma, hikoilutti ja väsytti. Mutta, kyllä kannatti! Koko maailma taisi kirkastua.

Viime viikolta: Torstaina teatterissa ja perjantaina kylässä syömässä ja päätteeksi Michael Monroeta fanittamassa, lauantaina 15-vuotispäivillä

Viime viikolla kiirettä on pitänyt, ettei kotona ehtinyt oleilla. Nyt on tehtävä muistiinpanoja, oli niin mukava loppuviikko.

Torstai-iltana kävimme katsomassa Turun Linnateatterin Mieletön Turun Historia -nimisen pikakelauskomedian Turun kaupungin historiasta. Esitys kertaa Turun historian 1200–luvulta tähän päivään. Löyhästi totuudessa pysyen.

Esitys kertoo miksi Turku paloi, miksi Mikael Agricola perusti suomen kielen turun murteelle, miten Juhana, Kaarina, Katariina ja Eerik liittyvät Turun historiaan ja mikä on Turun tauti. Helsingin historia käsitellään alle viidessä minuutissa ja Tampereen historia alle minuutissa.

Tätä teatteriesitystä on ollut mahdollista seurata jo vuodesta 2004 lähtien. Häpeäksemme olemme näin myöhään liikkeellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Juoni on sekoitus historiaa ja hömppää, jonka kruunasi taitavien ja ilmeikkäiden näyttelijöiden Valtteri Roihan, Jenni Kokanderin ja Miska Kaukosen esittämistapa. Esityksessä näyttelijät totesivat toisilleen, että näyttele tätä nyt sitten, miten tämän nyt pystyisi kunnolla näyttelemään, 'tämähän on Mikko Koukin ohjaama'. Toteamus remahdutti yleisön nauruun.

Perjantaina toteutimme hauskan porukan kesken sellaisen idean, että menemme yhden ystävän luo syömään ja toimimme nyyttikestiperiaatteella. Joukossamme oli kaksi ammattikokkia, jotka olivat loihtineet gripsejä, täytettyjä perunoita ja jälkiruuaksi suklaakakkua ja itse tehtyä jäätelöä. Meidän isäntä valmisti vapaapäivänsä kunniaksi tarjottavaksi tuoresalaatin, kananmunia ja graavilohta katkarapukastikkeella. Syöjiä oli seitsemän henkeä ja meillä oli valtavan rattoisaa. Loppuillaksi siirryimme Kaivohuoneelle katsomaan ja kuuntelemaan Michael Monroen vauhdikasta keikkaa. Tupa oli tupaten täynnä keski-ikäistä aikuisväkeä, meininki oli vauhdikas ja aika kului tosi nopeasti.

Lauantaina menimme nuoren ystävämme Jasminin 15-vuotispäivää juhlimaan. Päivänsankari oli ystävänsä kanssa paistanut suuren kasan vohveleita, maun kruunasi lakka- ja omenahillo+kermavaahto. Lisäksi pöytä notkui kakkujen, omenapaistosten ja voileipien painosta. Syömisen päälle lauloimme karaokea ja otimme korttipelimatsin perinteiseen tapaan. Oli taas niin kiva ilta.

Jälkeenpäin ajatellen illassa oli surullista se, että rapsuttelimme ja hellimme isäntäväen Sepi-koiraa viimeisen kerran. Maanantaina 11-vuotiaalla Sepi-scheeferillä todettiin kasvain suolessa, eikä sen pelastamiseksi voitu tehdä mitään. Uskollinen Sepi-koira nukkui pois ja jäljelle jäi haikeus.

Suuret purjelaivat ja Viikinkiravintola Harald muinaistulien yössä

Viimeinen kesäinen lauantai-ehtoo vierähti Turussa Aurajoen rannoilla.

Ystävälläni Ritvalla oli valmiina ravintola Haraldissa viikinki-illallinen. Olivat aikoneet miehensä kanssa lähteä syömään. Kuitenkin miehen oli matkattava Savoon vanhempiensa kesämökin kattoremonttiin, joten Ritva kysyi minulta voisinko tulla käyttämään etukäteen varatun lounaan. Sehän sopi! Otimme mukaan myös mieheni. Hän söi härkää ja possua Edver Suurisuun tapaan lankulle grillattua, tykönänsä hiillosperunaa, homejuustolla rikastettua kirnuvoita, Voima-olutkastia ja karviaishilloketta sekä ryytimaan raikasta salaattia. Me tytöt aterioitsimme Kuningas Knut Suuren kilvet; karitsaa haudutettuna, saksanhirvenkaretta ja häränsisäfileetä pariloituna, puolukkaa, torvisieni- ja viinikastia, hunajaisia juureksia sekä hiillostettuja että juustoisia perunoita.

Nam!

Myhäilimme ja huokailimme samaan tapaan kuin entiset viikingit, että tästä eivät pidot parane ja lähdimme raahaamaan täysinäisiä vatsojamme Aurajoen suuntaan. Tuntui, että lämpimään kesäehtooseen olivat rientäneet kaikki muutkin Varsinais-Suomen asujat. Niin paljon siellä liikkui väkeä suuria purjelaivoja ja muinaistulia ihastelemassa. Lämmin ilta oli hämärtyessään tunnelmallinen ja muinaistulien valoilmiöt kruunasivat tunnelman.

Pienempiä paatteja oli rannalla vieri vieressä, mutta suuria purjelaivoja tuntui olevan aikaisempia vuosia vähemmän. Kauniita laivat kuitenkin olivat, mieleni tekisi mennä taas iltapäiväksi katsomaan, kun ne lipuvat merelle jättäen Turun ja suunnaten kohti Gdyniaa.

vierailut

Saunamuisto Saukonojantieltä 29 vuoden takaa

Muutimme 29 vuotta sitten nuorena avioparina alivuokralaisiksi
omakotitaloalueelle rintamamiestalon vinttikamareihin. Talon alakertaa asui
omistaja, sotiemme veteraani rouvansa kanssa sekä ikäisemme nainen
miesystävänsä kanssa.

Talo oli kahden perheen rintamamiestalo, jonka kellarikerroksessa sijaitsivat
autotalli, säilytystilat ja sauna. Alakerta oli sisustettu ja koristettu niin
siistiksi ja kauniiksi kuin karun betonialustan vain voi saada. Sauna oli melko
ruma ja synkkäsävyinen, mutta siisti ja siellä tuntui nenään herttainen vihdan
ja puhtauden tuoksu ja valkea humahteli ja rapsahteli tunnelmallisesti kiukaan
pesässä.

Kotonani olin teini-iästä lähtien lämmittänyt saunan ja pumpannut pesuvedet
pataan ja saaviin. Lämmitysurakka oli kotona lipunut minulle, koska halusin
aikaisin saunaan ollakseni taas mahdollisimman aikaisin valmis iltamenoihini.
Vuokrakotimme saunaan puut hoiti vanha isäntä kiukaan viereen valmiiksi pesään
tyrkättäväksi ja lämmin pesuvesi tuli hanasta. Ylellistä itse lämmittämääni
ulkosaunaan verrattuna!

Ensimmäisen kotimme lauteilla istuessamme kohotin tunnelmaani lauluja
hymisemällä. Mieheni keskittyi enimmäkseen katselemaan tumman sauvapaneelin
kuviointia löylyn ripsomisen ohessa. Saunareissulla hiljalleen tajusimme, että
olemme alkaneet elää yhteistä nuorten aikuisten arkea, johon saunareissu kuuluu
arjen ja pyhän välisenä tunnelmallisena rituaalina.

Muistan mieheni vaalean sini-valkoraitaisen froteepyyhkeen, muistan miltä oma
oranssi vohvelikangaspyyhkeeni tuoksui ja tuntui. Muistan lasisen apteekin
pulloa muistuttavan shampoopullon sisältöineen ja tuoksuineen.

Muistamme joskus lämmöllä, miten näimme yhdessä lauteilla istuessamme tummassa
sauvapaneelin kuvioinnissa samanlaisia hahmoja ja muotoja. Joskus leikin
ajatuksella että pääsen taas siihen saunaan ja saan ne samat hahmot uudestaan
silmiini.

Erityisesti muistamme miten kumpikin selvästi näki, että paneelista erottui
tuimailmeinen ja vankkaleukainen Jean Sibelius.

Juankoski here I come, minä lähden Pohjois-Karjalaan

Viimeksi harrastimme kotimaan matkailua lapsiperheenä omalla autolla 1900-luvun puolella, joten oli jo korkea aika käydä tutustumassa kauempana sijaitseviin kotimaan nähtävyyksiin.

Maanantaina lähdimme matkaan määränpäänä Eva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko, Kolin kansallismaisema ja SF-elokuvakylä Kontiolahdella.

Päivän aikana etenimme Jyväskylän seudulle ja yövyimme hotellissa Laukaalla.

Tiistaina matkan jatkuessa pysähdyimme ihastelemaan Rautalammin kirkkoa, joka on komean kaunis, yksi Suomen suurimmista puukirkoista. Ajattelemisen aihetta antaa kivipaasi, joka on pystytetty niiden ihmisten muistoksi, jotka olosuhteet pakottivat muuttamaan Ruotsalaismetsiin ja sieltä vieläkin kauemmas kotiseudultaan.















Poikkesimme ostamaan jälkisadon mansikoita Suonenjoen torille. Tämän kesän mansikkakarnevaalien aikaan on torin reunaan on pystytetty Kari Tapion muistomerkki niille vaiheille, jossa hänen äänensä ensi kerran on kuultu.
Matkaa jatkettiin Kuopioon, jossa torin täydellinen remonttityömaa pölyineen ja meteleineen hermostutti ja vähensi viihtyvyyttä. Suuntasimme illaksi kohti kauniimpia maisemia, Savon sydämeen, keskelle ei mitään, Juankoskelle.
Kolmantena päivänä saavuimme Joensuuhun, joka vaikutti erinomaisen kodikkaalta paikalta. Sulauduimme Heikki Turusen kuvailemiin maisemiin ja kuljeksimme paikkoja tutkaillen. Poikkesimme tunnelmoimaan kulttiravintola Wanhaan Jokelaan. Miljöö oli viihtyisän Kaurismäkiläinen levyautomaatin levyjä myöten. Kirjailijan kantapöydässä istuskellessani lukaisin Jokelasta ja sen historiasta tehdyn kirjan, juttelimme tarjoilijan ja viereisessä pöydässä istuneen ruotsinmaikaksi opiskelevan rennonmukavan nuorukaisen kanssa. Vaimean suomenkielisen puheensorinan joukosta erottuivat ainakin englannin ja ranskan kielet. Jokela tosiaan taitaa olla opiskelijoiden, oppineiden ja kulttuuriväen olohuone.
Kolin kansallismaisemaan tutustuminen oli korkeanpaikankammoiselle huimaava kokemus. Kieltelin äänekkäästi isäntää lähestymästä jyrkkiä kielekkeitä ja kieltäydyin ottamasta valokuvia kaikkein häijyimpien paikkojen läheltä. Näkymä ympäristöön on niin kaunis, että henkeä salpaa.

Kolilta suuntasimme Sf-elokuvakylään, jossa pääsimme kurkistamaan Karjalan kunnailla kulisseihin ja niiden taakse. Oppaanamme toimi sarjan apulaisohjaaja, joka puhui paljon. Hän kertoili sarjan tekemisen vaiheista ja sattumuksista ja kuvaili runsain sanakääntein jippoja ja valotti seikkoja, joita pitää ottaa huomioon sarjaa filmatessa. Mielenkiintoinen kierros kesti reilun tunnin, tunti vierähti todella nopeasti, esitelmää olisi jaksanut kuunnella vaikka kuinka kauan.

Omatoiminen kotimaan lomailu vaatii enemmän vaivannäköä ja kärsivällisyyttä kuin kaupunkiloma ulkomailla. Onneksi meidän iskä tykkää ajamisesta eikä stressaa yösijan saamista. Eikä antanut minun yhtään ajaa... Olimme liikkeellä leppoisalla ex-tempore -meiningillä. Olemme tyytyväisiä kaikkeen lomamatkalla näkemäämme ja kokemaamme, joita voi talvella muistella valokuvia selailemalla.

Kumpi on kivampi, kesä vai talvi?

Kirsikat kypsyivät. Meillä on kaksi kirsikkapuuta. Puut ovat samaa lajiketta, mutta toisen puun marjat kelpaavat linnuille kun taas toisen sato saa olla paremmin rauhassa. 'Rauhoitettu' puu on sisääntulokuistin vieressä ja siinä on sen verran hälinää ja liikehdintää, että arvelen väkemme toimivan tehokkaasti linnunpelättiminä.
Viinimarjat, karviaiset ja vadelmat ovat kypsyneet ja niistä saamme joka päivä aamupalaa, välipalaa tai jälkiruokaa. Tänä vuonna mustikkaa on metsässä käsittämättömän paljon ja kaiken muun hyvän lisäksi mustikan poiminta on oivallista hyötyliikuntaa.

Tämä on ihana vuodenaika! Paitsi, että on liian kuuma...ihmiset sanovat, että ei saisi valittaa, miksei?

Muistan, miten pienenä kavereiden kanssa arvotettiin 'kumpi on kivampi, talvi vai kesä'. Jokainen kaveri totesi, että talvi, kun silloin saa leikkiä lumella ja on paljon tekemistä. Siihen aikaan vanhempien vapaa-aika oli kortilla ja lapset saivat itse keksiä virikkeensä. Uimaan meitä vietiin liian harvoin, muutaman kerran kesässä. Kesälomamatkoja lasten ehdoilla ei tehty, mihin olisi mentykään, kun Suomen ainoa huvipuisto oli Linnanmäki. Nykyajan lapsoset saavat hämmästellä miten vähällä olemme tulleet toimeen.

Esittäessämme 'talvi vai kesä' -kysymyksen aikuisille hämmästys oli suuri, kun melkein kaikki aikuiset sanoivat pitävänsä kesästä, kun silloin elämä on helpompaa; ei ole tiet tukossa eikä tarvitse huolehtia lämmityksestä ja lumitöistä, ei tarvitse pukeutua paksuihin vaatekertoihin, kesän sato kypsyy ja saa oleilla ulkona. Aha! Lapsen elämä oli huoletonta, kun ei tarvinnut ottaa tuollaisia asioita huomioon. Muistan, että neljän vuosikymmenen takaiset kesät olivat poutaisia ja sopivan lämpöisiä, mustikkakiisseli, mansikkakakku, vaniljajäätelö ja limonadi maistuivat paremmalta kuin nykyään.

Kouluikään ehdittyämme jouduimme puntaroimaan uudelleen kumpi vuodenaika tuntui mukavammalta. Silloin kesäloma oli kolmen kuukauden mittainen ja lauantaisinkin mentiin kouluun!

Ihanat pionit ja suloiset tokruusut

Jokunen vuosi sitten sain malvan tai malvikin taimen. Jaoin sen neljään planttuun terassin edustalle aurinkoon. Nyt suloisen hentoiset tokruusut hurmaavat kukinnallaan. Tässä yksi niistä. Voi, se on niin söpö!

Pionien kukinta on tänä vuonna nopeaa. Sentään hoksasin valokuvata näitä kerrottuja ennen kuin on liian myöhäistä! Koska olen pioneista sekaisin, on meillä niitä useita, lisäksi keväämmällä kukkivia kertaamattomia vuokko-, tarha-, tilli- ja talonpojan pioneja. Vaalenpunakukkainen pioni tarvitsisi super-vankan tuen riippukukintoihinsa. Vielä odottelemme muutamaa kukintoa lisää.